Tervepä terve. Toimituksen itäjonon viikkopassit tarkastetaan tässä seuraavaksi.
***
Viime perjantaina saattoi alkaa aika monta kesälomaa. Se tietää myös aika montaa kesälomamatkaa, milloin lähemmäs ja milloin kauemmas.
Toimituksen itänurkasta ei tällä kesänä näillä näkymin matkata juuri Turun lähikaupunkeja kauemmas. Valinta Liedon ja Tukholman välillä on vielä tekemättä.
Matkusteluhan on ilmeisesti jonkinlainen kansalaisoikeus.
Kevään korvalla sattui silmään juttu, jossa kauemmas mieliville kerrotaan, minne kannattaa lentää, jotta lentämisen ja kaikenlaisen oheisporsastelun lämmittämä ilmasto ei liikaa turistin hipiää korvenna.
Logiikka ei ole kirjoittajan vahvin laji ja silläpä tämä viistää yli hilseen kuin syöksyvirtaus heinäpellossa. Kasvusto vain tutisee ja uurteet syvenevät.
Toisaalta muistan sellaisenkin otsikon, jossa povattiin suomalaisen kesän olevan kohta viileytensä takia suosittu matkailukohde. Muuten kyllä, mutta monta viikkoa kesästä on tällä menolla samanlaista paahdetta kuin hiihtolomaviikot Kanarialla silloin joskus.
Suomalaista kansanluonnetta tietysti voi palovammojen rasvaamisen lomassa lohduttaa, että jossain muualla on kuitenkin huonommin.
Lieneekö enää muotia se, että matkakohde valitaan sen mukaan, että sitä ei vielä ole turismi pilannut. Monesti tämän on sanonut ihminen, jolla on kova kiire olemaan se ensimmäinen turisti siellä sitten.
Menemisen haluhan on toki jotenkin syvässä, ajat ja vaatimustaso vain muuttuvat.
Tässä taannoin oli parin tunnin ajan käytössä laina-auto, jonka ilmastointi oli puolitehoinen. Sää oli sellainen kuin se nykyään voi toukokuussa olla. Auringossa seisseessä autossa oli lähtiessä saunan verran asteita, ennen Halikkoa enää vajaat 30. Apukuskin paikalla alkoi henkinen sulaminen jo paljoa ennen ja Halikon jälkeen fyysinenkin. Jopa ei-karjatilallinen osaa käyttää ilmaisua ”lehmänhenkäys”, kun on tarvis kuvailla reiästä tulevaa puolilämmintä löyhähdystä.
Tämä pisti miettimään takavuosien tai ehkä aika lähihistoriankin automatkoja. Valistunut käsitys on, että huvimatkailu alkoi heti autoistumisen alettua ja kasvoi siitä sitten.
Aika tuskin koskaan täysin kultaa niitä muistoja, joissa on ajettu halki kesäisen Suomen 1970-luvulla sen ajan kansanautoilla: Kuplavolkkari, Kadett, Lada ja niin edelleen. Mennä piti, vaikka kuuma oli ja ahdasta ja yöpaikkanakin monesti vain katolla kulkenut teltta. Viimeistään helteen notkistaman istuinten tekonahkan ja etupenkkiläisten päättäväisen tupakoinnin hajuyhdistelmä saa muistelijansa naaman vihertämään.
Pätkä laina-autolla muistutti mieleen, että tänä päivänä ei huvikseen ilman kylmäkonetta ajeta kuin harrasteautoilla eikä viihteeksi riitä ilmeisesti aikuisillekaan pelkkä maisemien katselu, mikä kai on kuitenkin matkailun perusajatuksia.
Eikä sitä voi kiistää: reissun päällä olo tekee monesti hyvää.
Jokseenkin vuosi sitten tuli suhattua aivan Ruotsin eteläkärkeen. Kaikkea kirjallisuus teettää: jos ei joku olisi kirjoittanut Ystadiin sijoittuvia dekkareita, ei ehkä olisi tullut lähdettyä. Toisaalta mitään varsinaisesti rikollista ei siellä tullut vastaan, jos ei paria ohitusta lasketa.
Ystadissa ei siis tullut vastaan murhia katkeamattomana sarjana.
Kirjallisuuden puolelta Astrid Lindgren voisi olla niin ikään yksi matkalle innoittaja. Mutta ei pidä pettyä, jos esimerkiksi Smoolannissa ei satukaan silmään yhtään pellavapäiselle jälkikasvulleen ärjyvää maanviljelijää. Visbyn kaheleista poliiseista ei voi olla yhtä varma.
Norjalainen Thorbjorn Egner taas sijoitti kolme iloista rosvoaan kuvitteelliseen Kardemumman kaupunkiin, joka on Norjassa tai sitten ei.
Eipä sillä, pahimmissa turistirysissä kardemummapullan ostaja voi löytää kolme iloista rosvoa tiskin takaa.
***
Heip.
aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi
