Tarja Arttola totuttelee arkeen Perniössä. Kylästä löytyy muuten kaikki arjessa tarvittava, mutta bussivuorojen olemattomuus viikonloppuisin saa muuttajalta miinuksen.
Tarja Arttolan ikkunan takana huojuu koivuja, mutta ei banaanipuita. Pihalla tuntuu kengän alla hiekoitussepeli, ei punainen hiekka.
Joskus on ollut toisinkin. Palmuja ja punaista maata näkyy valokuvissa, joita Arttolalla on vieraalleen näytettäväksi kymmenittäin.
Vuodenvaihteen tietämillä Perniöön muuttanut Tarja Arttola on ennen Museotielle asettumistaan tehnyt omanlaisensa kiepauksen maailmalla.
Vuosien lapsiperhearjen aikana kytenyt halu vielä nähdä ja tehdä jotain uutta muuttui halusta todeksi ja vei Arttolan kahteen otteeseen vapaaehtoistyöhön Tansaniaan.
Ruohonjuuritasolla vapaaehtoistyön arkisin ilmentymä voi olla lasten kanssa jaettu iltapäivä, terttu banaaneja ja kuppikaupalla kaakaota. Monet mukilliset Arttola joi jälkimmäisellä vapaaehtoistyön jaksollaan, jonka hän teki järjestön ylläpitämässä naisten ja lasten turvakodin kaltaisessa yksikössä.
–Kaikki lapset eivät käyneet koulussa ja osa tuli koulusta kotiin iltapäivällä. Olin heille vähän kuin iltapäiväkerhon täti ja katsoin perään. Söimme ja pelasimme yatzia ja luimme jotain, Arttola kuvailee.
Tarina voi kuulostaa leppeältä, mutta sen takaa paljastuu yksi Tansanian yhteiskunnallisista pulmista: esimerkiksi erotilanteessa nainen ja lapset voivat jäädä hyvin tyhjän päälle.
Tarja Arttolalle kaksi puolivuotisjaksoa Tansaniassa ovat luontevaa jatkoa aiemmalle tekemiselle.
Hän ehti viime vuosikymmenellä toimia pitkään muun muassa Pelastusarmeijan sopankeittäjänä Tampereella.
Syy Salon seudulle muuttoon oli työtä inhimillisempi: Arttolasta tuli pari vuotta sitten isoäiti ja Salossa asuu mummin silmäterä, kaksivuotias Molla.
Loiborsoitin kylän synnytyssairaalan varustusta.
Kuva Tarja Arttola.
Masai-naisia juhlapuvuissaan. Kuva Tarja Arttola.
Katunäkymää Arushasta.
Kuva Tarja Arttola.
Lue koko juttu painetusta ja digilehdestä!
