Jos Naarilan leirikeskuksen salissa ei olisi keskiviikkoaamuna leijunut ilmassa tasainen puheensorina, olisi äänimaailmana ollut tasaista tsupsutusta, sellaista monesta keittiöstä tuttua. Sellaista, jota syntyy, kun perunoita kuoritaan.
Ja sitä lajia riittää, kun kuorijoita on pitkän pöydän mitalta ja kuorittavaakin 70 kiloa.
Monenlaista on tässä maassa tehty talkoilla: remontoitu, haravoitu, siivottu, hakattu puita ja kaivettu ojaa. Lista ei ollut loppumaton, sillä sille voi lisätä myös perunankuorintatalkoot.
Tätä oli ohjelmassa Naarilassa: seurakunnan talkoissa ämpärikaupalla perunaa pääsi ensin kuoristaan ja päätyi sen jälkeen pataan ja sitä myöten peruna- eli pastanttipuuroksi.
Naarilassa oltiin siis myös kekriperinteiden äärellä, paikallisen sadon äärellä kun kerran urakoitiin.
Mutta mikä ihme saa lähtemään keskiviikkoaamuna kotoa keskelle Tuohitun metsää perunaa kuorimaan? Lopputulos tietysti: muurlalainen Aila Lehti-Lintula ehti ensimmäisenä myöntää, että puurohammasta jo kolottaa.
Ennakkoonkin oli puuroa tilattu annoskaupalla mukaan ostettavaksi; kauppaa tehdään Salon seurakuntatalossa torstaina ja ennakkoon tilattujen rasioiden lisäksi myydään se, mikä myytäväksi jää. Mutta ei puuro yksin saa liikkeelle:
–Mitä sitä kotona koko päivän istuisi, kun ei ole ollenkaan sohvaperuna. Iltaisin saa kuitenkin olla riittävästi kotona. Täällä tapaa ihmisiä ja tutustuu, listaa Irma Tolvanen.
Wikipedia kertoo, että perunapuuro on Inkoon, Loviisan ja Vilppulan pitäjäruoka. Sisko Väisänen kehaisi eilisaamuna levittäneensä pastantin ilosanomaa myös Paimion suuntaan.
Muuallakin kuin etelärannikolla puuroa on tehty, mutta iso jako liittyy jauhoihin.
Salon alueella käytetään ilman muuta ruisjauhoa, mutta monessa ohjeessa ohraa.
Lähetyssihteeri Henna Seppälä muisti, että aloite pastanttipuuron keittämisestä seurakunnassa tuli aikoinaan eräältä seurakuntalaiselta.
Lue lisää kuulumisia patojen ääreltä torstain Perkkarista!