Skip to main content

Leivillä ehtooseen

Tervepä terve. Toimituksen koillisaition viikkonäytös katsotaan tässä seuraavaksi.
***
Selasin tuossa valtakunnallista kouluruokakyselyä ja kyselin perään ja lopputulos eli uutinen on tällä kerralla lähinnä se, että uutista ei oikein ole. Levikkialueen ainoassa yläkoulussa ruoka tekee kauppansa.

Hyvä niin, syötäväksi se on tehty ja lisäksi aivan hyvää.

Kaksi asiaa tässä askarruttaa: mitä ihmettä kodeissa syödään tai jätetään syömättä, jos koululounaalla vastaan tulee niin erikoista tavaraa, että siihen ei ilkeä koskea.
Vielä olennaisempi kysymys on tietysti, että eikö tule nälkä, jos aamuleivän voimin sinnittelee päivän. 

Tietysti tilastot vaatisivat jonkinmoisen tuulikorjauskertoimen. Että miten näkyy lounaaltalintsaamistilastoissa, jos sattuu pikaruokapaikka tai parikin olemaan näkömatkan päässä koulusta.
***
Satummoisin osui luettavakseni suomalaisten ruokamuistoja esittelevä Ruoka-Kalevala, joka kertoo, että ruokalajin hienous ei aina jätä makujälkeä, mutta tilanne kyllä.  Oikeassa tilanteessa syöty einespitsa jää mieleen paremmin kuin kylmän kalan seurassa natusteltu Michelin-tähtien päivällinen. 

Monesti osana mieleen jääneitä ruokahetkiä tuntuu olleen telkkari.  Klassikkoesimerkki ovat takavuosien lauantai-illat, jolloin noin koko Suomi  yritti ehtiä saunasta tuvan puolelle niin, että juustoleivätkin ovat valmiina Napakympin alkaessa.  

Kun perinteisen telkkarin kuolemaa on povattu, niin näinkö vielä nähdään se päivä, jolloin töllöttimellä ei ole osuutta näissä rituaaleissa.  Tallenteen katsominen ei tokikaan tuo samaa tuntua. 

***
Automatkoillahan pelastaa radio. Uniraati-ohjelmassa analysoidaan ihmisten unia, ja niissä riittää. 

Omassakin yöteatterissa oli alkuviikolla sen sortin esitys, että ei hetkeen nähty.  Päivällä olin tutkinut Tupurin asuinalueen karttaa ja lukenut brittiläisestä imperiumista sekä jutellut aurakuskin kanssa.  Loput arvaatte:  unessa tie vei kuin Alaskan erämaihin ja viimeinen etappi oli kovin Tupurin oloista mäntyrinnettä, mäet jyrkät ja talvi-ilta pimeä.  Tarkoituksena oli yhyttää määränpäänä olevasta kylästä jo vuosien ajalta tuntemani kiinteistönhuollon ammattilainen. Vaikka jossain Alaskassa oltiin, harjun päältä aukesi näköala särkisalolaisen oloiseen rantamaisemaan ja löytyipä sieltä myös kylän keskus, jossa saman katon alla olivat baari, ravintola ja kauppa. 

Veikeintä oli, että rakennukseen osui kolmen maan rajakivi: Suomen, Ruotsin ja Tongan.  Ravintolan puoli oli Tongaa, kauppa Suomea.  Varsin pian unessa selvisi, että kyseesä on uni. Kaupasta sai ostaa olutta, vaikka elettiin jo myöhäisiltaa. 
***
Heip.

aku.poutanen@pernionseudunlehti.fi 

Jaa artikkeli: