Pieni tie vie Kiskossa Orijärven taakse Ensi ja Kalevi Sirosen pihaan. Matkalla palaa valo muutamassa talossa, mutta pitkät pätkät ajellaan illassa halki pimeyden. Toivoton paikka tehdä vapaaehtoistyötä, niinkö?
Ei vaan olekaan. Kun Yhteisvastuu-keräys sunnuntaina alkaa, on yksi keräystoimiin lähtijöistä Ensi Sironen. Takana on jo yli kymmenen kertaa ja kerättynä tuhatlappunen poikineen.
– Tuossa on sitten paras vuosi, yli 1300 euroa, näyttää Sironen muistiinpanojaan.
–Siinä on saanut kolkuttaa aika monta ovea, jos kerrallaan sen viisi-kymmenen euroa saa, muistuttaa Kalevi Sironen.
Kyse on siitä, että lähtee liikkeelle, milloin mitenkin. Ajokortiton Ensi Sironen on polkenut pyörällään keräyksen merkeissä kilometrin jos toisenkin. Talvella potkukelkka on oiva peli, jos kelit ovat suotuisat.
–Siinä on joka vuosi koettanut ottaa vähän eri kulman. Viime kerralla kiersin Toijassa.
Joskus taas kerääjä kiertää pikkuteitä. Sillä kerralla jäi tosin menemättä pihaan, kun jo etäältä kävi ilmi, että mökkiläiset ovat saunapuuhissa ilkosillaan.
Myöhemmin keväällä kodin viereltä aukeava Määrjärvikin on auki.
–Kerran Kalevi vei minut lautalla yli järven ja siitä jatkoin pyörällä keräämään, Ensi Sironen muistelee.
Joskus kerääjää suorastaan odotetaan. Sironen muistelee erästä vanhaa opettajaa.
–Hänelle oli ihan sydämenasia, että tulen. Siinä kahviteltiin joskus parikin tuntia. Monelle on tärkeää, että saa jutella.
Tänä vuonna Yhteisvastuu kerää nälän ja köyhyyden torjumiseen.
Suomessa keräystuotot ohjataan vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevien ihmisten hyväksi Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kautta. Diakoniarahastosta myönnetään kerta-avustuksia diakoniatyön kautta. Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien vuoksi pahiten kärsiviä ihmisiä. Avun vie perille Kirkon ulkomaanapu.
Yhteisvastuu-talkoot ovat käynnissä jatkuvasti, mutta aktiivisin keräyskausi on käynnissä ensi sunnuntaista vappuun.