Vuosi vaihtui ja lonkerot ja nelosolut ilmaantuivat tavallisten kauppojen hyllyille. En edes muista, kuinka kauan uudistusta on vatvottu eestaas. Joidenkin poliitikkojen mielestä asia oli hirvittävä. Maksat uhkasivat paukkua ja väkivaltarikokset lisääntyisivät, kun kaupan kaljan prosentti muutaman kymmenyksen nousee.
Minä en kaupoissa juuri käy, mutta rouvan havaintojen mukaan neloskaljat olivat saaneet olla ihan rauhassa, ryntäystä ei syntynyt. Varmaan Pekka Puska pettyi.
Ongelma ei ole prosenteissa vaan siinä, että parikymmentä prosenttia Suomessa käytettävästä alkoholista kannetaan Virosta. Suomelta jää saamatta satoja miljoonia euroja verorahoja.
Jos poliitikot olisivat järkeviä, he laskisivat kaljan verotusta hiljalleen, jolloin Viron tuonti tyystin tyssähtäisi. Euroopassa matkaillessaan huomaa, että lähes kaikissa maissa olutta, viinejä ja teräviä löytyy vapaasti kauppojen hyllyistä murto-osalla siitä hinnasta, mitä Suomessa kiskotaan. Ei noissa väkeviä maitokaupoissa myyvissä maissa sen kummempia juoppoja näe kuin Suomessakaan. Saman tien se vaikuttaisi ravintoloiden palveluihin myönteisesti ja lisäisi talouden nousua. Koko uudistus on niin olematon, ettei sillä ole mitään merkitystä alkoholin aiheuttamiin ongelmiin. Alkoholipolitiikkaa pitäisi uudistaa pitkällä tähtäimellä radikaalisti ja Alkon monopoli murtaa, koska se on jäänne kieltolain ajalta.
Tapio Äyräväinen
kaupunginvaltuutettu (ps)