Skip to main content

Apteekki voisi olla tulevaisuudessa myös terveyspalvelujen tarjoaja

Irma Björkstrand asioi tutussa apteekissa Miia Peltosen kanssa, takana palvelee Tarja  Harjunpää.Perniön apteekissa vietetään 120-vuotispäiviä parin viikon päästä. Apteekit ovat olleet viime aikoina esillä julkisuudessa eri syistä, mutta mitä miettii apteekkari alan tulevaisuudesta.
–Olisi paljon kehittämistä yhteistyössä julkisen terveydenhuollon kanssa, sanoo Perniön apteekkia luotsaava Jukka Santalahti.
Yhteistyötä voisi olla vaikka rokotusten antaminen.
–Se helpottaisi paineita sillä suunnalla, meiltä saattaisi löytyä resursseja.

Joissain apteekeissa tarjotaan jo palveluja, muun muassa poistetaan punkkeja terveysasemien kesäsulun aikana. Neuvonta on jo iso osa apteekin palveluista; Santalahti tietää, ettei siihen ole terveydenhuollon puolella aina tarpeeksi aikaa neuvontaan ja farmaseutit voivat erikoistua.
–Meillä on jo astmafarmaseutti.

Paperiresepti jää lopullisesti historiaan näillä näkymin vuoden vaihteessa. Muutos lisää turvallisuutta, kun koko lääkityshistoria on näkyvissä. Ammattilainen huomaa myös, jos lääkkeissä on haitallisia yhteisvaikutuksia.

Jukka Santalahti muistuttaa hoitomyöntyvyydestä. Välillä ihmiset käyvät lääkärissä, ostavat lääkettä, mutta eivät noudata lääkemääräystä.
–Ei auta, että ottaa lääkettä silloin kun siltä tuntuu.

Jos apteekkioikeudet vapautetaan, Santalahti ei usko siitä seuraavan mitään hyvää ainakaan maaseudulle.
–Apteekit siirtyisivät isommille paikkakunnille ja pian ketjuomistukseen ja verot jonnekin muualle.
Nykyinen järjestelmä takaa tasapuolisuuden. Suomessa lienee vain yksi kunta, missä ei ole apteekkia, joten lääkkeiden saatavuus on hyvä.
–Valtio määrää lääkkeen tukkuhinnan ja myyntihinnan ja se on sama kaikille.
Sen sijaan apteekilla on velvollisuus tarjota halvempaa rinnakkaislääkettä, ellei lääkäri ole kieltänyt vaihtamasta.

 

Jaa artikkeli: