Särkisalokodin sali oli viimeistä istumapaikkaa myöten täynnä viime torstaina. Aiheena oli useimpia särkisalolaisia koskettava asia; pitäjää ympäröivä meri. Pitäjäyhdistys Särfinin vireille panema hanke pyrkii kohentamaan nimenomaan lähivesien tilaa.
Parhaillaan veden laatu on typin ja fosforin määrän puolesta tyydyttävä, kertoi projektityöntekijä Matti Jantunen Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistyksestä.
–Hiukan rehevöityneille rannikkovesille tyypillinen tilanne, toteaa Jantunen.
2000-luvun aikana kehitys on mennyt nurjaan suuntaan; esimerksi Ekholmanselällä fosforikuormitus on vuosituhannen aikana kasvanut ja pohjassa on hapettomia alueita
Matkailuyrittäjä Juha Karimo muistutti, että vesien kunto on suorassa yhteydessä elinkeinoon ja virkistyskäyttöön; sameat vedet eivät houkuttele. Omien kokemustensa perusteella Karimo totesi, että suorakylvö ja peltojen talviaikainen kasvipeitteistö estävät meriveden saveentumista.
Veden sameus vaikuttaa lajistoonkin:
–Särkilajit yleistyvät ja sameassa vedessä selviävät petokalat hauki ja kuha pärjäävät kyllä, tähdentää Särkisalon kalastusalueen isännöitsijä Chris Karppinen.
Lue koko juttu painetusta lehdestä