Matalalla liitävä selkälokki sopii huonosti talviseen maisemaan, kun avovettä ei näy missään. Liitäjä on Aarto Reitille tuttu lintu.
–Se on minun nimikkolokkini, se tulee aina, kun aloitan kalastuksen.
Reitti uskoo, että kyseessä on aina sama lintu. Toki juhlavampaakin seuraa on melkein päivittäin.
–Sunnuntaina oli kolme merikotkaa, onneksi verkossa oli lahnanplittareita, saivat syödäkseen.
Talvikalastus on Aarto Reitille tärkeä harrastus ja tänä vuonna aloitus venyi. Särkisalossa meri jäätyi viime viikon tiistaina, mutta kunnon kantta sai odottaa.
–Se oli altapuolen ihan sohjoa mutta viime vuonna oli vielä huonompi. Lunta satoi heti puoli metriä.
Nyt jäätä on kymmenisen senttiä, mikä jo riittää. Reitti kalastaa Puosinsuntin tuntumassa, koukuilla, verkoilla ja pitkällä siimalla. Tiistain saaliina oli hauki, made ja kuha.
–Verkosta tuli haukea ja norssia syöttikaloiksi. Kuha oli ensin ihan tuossa kaislikon reunassa.
Kesäkalastuksesta Reitti joutui luopumaan.
–Hylje kävi syömässä kaiken ja rikkoi verkot.
Merivesi oli jäätyessään paljon normaalia korkeammalla. Joulukuisesta korkeudesta se on laskenut lähes metrin. Tämä näkyy rannoilla ”jäämäkinä”.