Matildedalin työväentalo, Matilda-taloksi ristitty satavuotias rakennus, on esiintynyt viime vuosien aikana lehdessä useampaan otteeseen.
Talossa järjestetyt tapahtumat ovat vain yksi sivujuoni asiassa, usein on kerrottu siitä mitä itse rakennuksen ympärillä tehdään.
Tehty nimittäin on: taloa on korjattu ja ehostettu niin päältä kuin sisältäkin, eikä kaikkea uutta kuten nykyaikaista lämmitysjärjestelmää edes huomaa, jos ei osaa katsoa. Ulkomaalaus ja kunnostetut ikkunat huomaa satunnainenkin kävijä.
Remontoinnissa ja vanhan talon ylläpitämisessä on muutama arkinen lainalaisuus: korjaaminen tarvitsee rahaa ja tekijöitä ja sitä mukaa, kun yksi seinä on saatu valmiiksi, on jo aihetta jatkaa kulman takana.
Näin Matildassakin, missä lähitulevaisuudenkin korjauskohteet ovat jo selvillä.
Talon taltioimisesta voidaan hyvin puhua kulttuuritekona. Arvoisessaan asussa pidetty ja myös käytössä oleva talo on viipale historiaa siinä, missä museon vitriiniin haalittu esinekokoelmakin.
Tämä ei olisi mahdollista ensinnäkään ilman nykyistä avustusjärjestelmää; Matilda-talon kunnostukseen on käytetty esimerkiksi kotiseutuliiton avustuksia. Summat ovat sellaisia, joita yhdistyspohjalta voisi olla vaikea kerätä, mutta joilla tehdään ihmeitä, jos toinen ehto täyttyy.
Se toinen ehto on talkootyö, jota ilman talossa ei olisi tehty likimainkaan sitä määrää töitä kuin nyt.
Valtavat määrät talkootunteja ovat ilman muuta hatunnoston arvoinen suoritus. Puuhastelun maine talkootöiden harteilta on syytä karistaa, niillä saadaan paljon aikaan kunhan työt suunnitellaan hyvin ja jaetaan selvästi ja tekijöitä on riittävästi.
Matildan talo rohkaiskoon esimerkiksi Kosken aseman kyläyhdistystä, joka juuri on ottanut haltuunsa Vihiniemen työväentalon.
Sen kunnostaminen yhteiseen käyttöön ja jälkipolville, vaikka hitaastikin, on paikallinen merkkiteko sekin.
