Sinilevää on parhaillaan meressä lähes joka paikassa.
Matildan uimaranta meressä on uimakiellossa.
–Se on kyllä niin kamalan näköinen, ettei sinne kukaan halua uimaan, sanoo terveystarkastaja Erkki Virtanen.
Myös Förbyn satama-allas on Virtasen tietojen mukaan täynnä levää.
Strömman kanavasta virta vei alkuviikosta levälauttoja etelän suuntaan.
Ulompana, Kemiönsaaren eteläpuolella ei levää ole vielä tavattu.
Suomen Ympäristökeskuksen mukaan sinilevien määrät ovat ajankohtaan nähden tavanomaisia. Levän lisääntyminen johtuu pidemmästä heikkotuulisesta jaksosta, jonka aikana levät ovat päässeet nousemaan pintaan.