Kemiön kirjaston muutto alkaa olla ovella. Uudet tilat ovat aivan keskellä kylää Villa Landessa ja niiden remontointi on alkamassa.
– Helmikuun alussa päästään töihin, kertoo kirjastotoimenjohtaja Karolina Zilliacus.
Varsinainen muutto tapahtunee pääsiäisen tienoilla. Tuolloin kirjasto pidetään suljettuna muuton vuoksi näillä näkymin parin-kolmen viikon ajan.
Kirjaston tulo myllertää ison osan Villa Landen tiloista uuteen järjestykseen. Kahvila jatkaa osuuskunnan vetämänä toimintaansa mutta muuttaa pääovelta katsottuna oikealle, nykyisen narikan paikalle. Nykyisen kahvilan tilalle tulee lastenosasto ja Luckanin tiloihin rakennetaan muun muassa ”satupesä”.
– Se on isoin parannus, että saamme lapsille ja nuorille hyvät tilat. Parhaillaan ne ovat aika pienet, myöntää Zilliacus.
Lainaustiski tulee rappujen viereen, aikuisten kaunokirjallisuus muuttaa alakerrassa Kemiön puhelimelta jääneeseen lasiseinäiseen tilaan.
Yksi helmistä tullee olemaan lukutila, joka kalustetaan toiseen kerrokseen, auditorion konehuoneeseen johtavalle ”sillalle”. Aurinkoisena päivänä lukupaikka suorastaan kylpee valossa.
Tietokirjat puolestaan sijoitetaan kahteen huoneeseen yläkerrassa.
Uuteen paikkaan muuttaa noin 26 000 nidettä. Tilojen uudistamiseen ja kalusteisiin on varattu 150 000 euroa.
Tiloille on myös käyttäjänsä: lainausmäärät ovat Karolina Zilliacuksen mukaan olleet noususuunnassa. Erityisesti kasvua on aikuisten kaunokirjallisuudessa ja nuortenkirjojen lainauksessa.
– Toivotaan, että saamme tästä tehtyä yhteisen olohuoneen.