Skip to main content

Missä on säästämisen tasa-arvo?

Kirjoitin joskus vuosia sitten tähän samaan lehteen ja samalle palstalle ylistäviä kiitoksia Perniölle.
Se oli sitä aikaa kun oltiin kaiketi köyhiä mutta ei kipeitä, koska itse löysin lukuisia hyviä puolia täällä asumisesta. Muistan vielä hyvin mitkä asiat olivat silloin tapetilla.

Muutimme Perniöön 1997 keväällä. Lapseni ovat käyneet täällä päivähoitonsa ja koulunsa, olemme viihtyneet ja nauttineet, pienessä kylässä, kohtuullisen kokoisen kaupungin kupeessa. On ollut mahdollisuuksia harrastaa, on ollut palveluita.
Kuntaliitoskaan ei meihin suoraan vaikuttanut. Koska olen töissä Salossa, pystyn käyttämään poliisilaitoksen ja Kelan palveluita siellä.

 Ymmärrän toki, että näin ei ole kaikilla. En saanut suurempia kicksejä Särkisalo-kodin lakkauttamisesta, koska se ei koskettanut minua henkilökohtaisesti. Koska emme asu Tuohitussa, en tuntenut suurempaa raivoa lukiessani, etteivät koululaiset pääse muulla kuin omalla kyydillä kouluun. Pisti se toki miettimään asumispaikan valintaa.

Sallikaa nyt valittaa sydämeni kyllyydestä: Tähän syksyyn saakka lapseni ovat kiitelleet kouluruokaa. Pidin alkuun tekstari-palstan juttuja jokapäiväisestä kalakeitosta hauskana vitsinä, kunnes kävi ilmi, että omat lapseni kokivat myös syövänsä 3/5 päivästä kalakeittoa. Julkinen liikenne välillä Perniö-Salo on ollut Nokian lakkauttamisen jälkeen, jos toki ennenkin, elävä vitsi.

Sinänsä mielenkiintoista, että yhden työnantajan työntekijöiden vuoksi rukattiin bussivuoroja.Itse en kolmivuorotyöhön sairaalaan pääse bussilla kuin 3/6 vuorosta ja viikonloppuna en ollenkaan. Ehkäpä päättäjät ovat valmiit maksamaan osan kaikkien perniöläisten autokustannuksista, koska siihen näin näkyvästi kannustetaan? Poistakaa toki sloganista se ”vihreä kaupunki”.

Tänä syksynä olen myös lukenut lehdestä miten, muun muassa perniöläisten päättäjien toimesta, liikuntahallin aukioloaikoja supistetaan samalla kun Salon keskustassa voidaan ylläpitää samoin veromarkoin vähintään kolmea hallia, kun yksityistä tarjontaakin on. 

Uutinen Perniön kirjaston sulkemisesta pariksi viikoksi säästöjen vuoksi tuntui olevan viimeinen niitti. Onhan selvä, että kaikilla muilla Salon kaupungin asukkailla on vähintään yhtä pitkä matka pääkirjastoon kuin meillä. Mieleen tuli väkisin, että suljetaan koko kirjasto, samoin liikuntahalli, jätetään keinolumi ja ladut tekemättä ja pidetään valotkin pois pururadalta, kai niistä joku euro säästyy? Ei kai meitä etelä-salolaisia tarvitse palvella millään. Tärkeintähän on, että vanhan Salon alueella kaikki palvelut jatkuvat ennallaan, lämmitettyä nurmikkoa myöten.

Ymmärrän, että pitää säästää. En vaan suostu ymmärtämään miksi vain me säästämme. Missä on tasa-arvo säästämisen kanssa, kun vanhat salolaiset saavat edelleen pitää kaikki vanhat ja nykyiset palvelunsa? Näyttäkää jossain miten kaikki muut liitoskunnat ovat säästäneet, mitä heiltä on viety?

Antakaa minulle yksi syy jäädä perniöläiseksi, kun minua ei tänne sido suku, ei työt. Miksi maksaisin yhtään euroa veroa kaupunkiin, joka tekee parhaansa savustaakseen perheeni täältä pois?

Vaihtoehtoisesti voisin ostaa tontin kaupungintalon välittömästä läheisyydestä, koska näköjään palveluita on tarjolla vain kilometrin säteellä torista.

Vivi A

Omaishoitajien satumaa

Perniönseudun Lehdessä 27.9. olleen kirjoituksen johdosta, jonka Ps-Lehti  oli laittanut myös nettiin, olen saanut useiden omaishoitajien  mielipiteitä läheltä ja kaukaa. Paljon tuntuu olevan tuskaa ja kyyneleitä täällä Pohjantähden alla.

Mielipidekirjoituksissa ja  myös käymissäni keskusteluissa on yksi sairaus, Alzheimerin tauti, noussut ylitse muiden.
Tämän ovat havainneet myös Muistiliiton  toiminnanjohtaja  Eila Okkonen ja asiantuntija Heidi Härmä, joiden kirjoituksessa (HS 26.10.) annetaan neuvoja, miten tulee menetellä, kun läheinen sairastuu Alzheimerin tautiin.
Kyseinen sairaus yleistyy nopeasti ja iskee yhä useammin keski-ikäisiin ihmisiin. Miksi näin, onko joku yhteinen tekijä, joka taudin aiheuttaa. Siinä on jollekin tutkijalle työmaa.

Muistiliiton toimihenkilöt kirjoittavat omaishoitajien oikeuksista näin: ” läheisten (omaishoitajien) on pidettävä huolta omasta jaksamisestaan. Omaishoitajan statuksen saaminen on tärkeä asia. Omaishoitaja on oikeutettu paitsi omaishoitajan  taloudelliseen tukeen myös hoito- ja palvelusuunnitelmaan, jossa määritellään kotiin järjestettävät kotihoitoa tukevat palvelut ja varaudutaan ennalta tarpeisiin. Läheisillä on oikeus saada sairastunut  tarvittaessa myös vuorohoitoon, mikä tarkoittaa  sitä, että hän on välillä kotona ja välillä vuorohoitopaikassa. Vuorohoitojakson aikana läheisellä on mahdollisuus levätä. Siinä vaiheessa kun omaishoitaja ei enää tuen, kuntoutuksen eikä vapaapäivienkään avulla jaksa hoitaa sairastunutta kotona, on asianmukainen hoito järjestettävä esimerkiksi tuetussa palveluasumisessa tai ryhmäkodissa.”

Tässä käsitellään  paljon samoja asioita, kuin kirjoituksessani ( PsL 27.9.). Tuo HS-kirjoitus on omaishoitajan satumaa. Arki on paljon karumpi.
Vantaan kaupunki on sanonut irti omaishoitajasopimukset loppuvuoden ajaksi. Omaishoitajam, nimimerkki: Epätoivoinen eläkeläinen kirjoittaa näin (HS 23.10.)  ”olen välillä niin väsynyt, että itsetuhoiset ajatukset tulevat mieleen. Tämä kuulostaa hirveältä, mutta mieleni on todella synkkä. Elän kuin musta vaate silmilläni, valoa ei näy.”

Hän kertoo myös sisällänsä olevan raivoa ja hirvittävää tuskaa. Tällaisia omaishoitajien kirjoituksia voi lukea lähes päivittäin. Mitä mieltä lienevät potilasturvallisuudesta vastaavat virkailijat tällaisista tapauksista ja omaishoitajien potilasturvallisuusvastuusta yleensä?
Paljon ihmettelyä on herättänyt se, miksi omaishoitajaksi pitää  hakea niissäkin tapauksissa, kun lääkäri on todennut hoidettavan sairauden sellaiseksi, että se ilman omaishoitajaa vaatii jatkuvaa laitoshoitoa.

Eikö ole kunnan edustajan  velvollisuus tulla kysymään, suostuuko  omainen suorittamaan tietyin ehdoin tätä kunnalle kuuluvaa tehtävää?

Lauri Helle


Palvelusetelillä lisäaikaa vanhusten kotona asumiselle

Anita Sjöholm-Nikkasen kritiikki ( Perniönseudun Lehti 25.10.) Juhani Nummentalon palvelusetelikannanottoon (18.10.) on outo. Siinä kannetaan huolta kuvitteellisesta eriarvoistumisesta, mutta ei tehdä ehdotusta asioiden hoitamiseksi. Vai onko ehdotus se, että kaikilla pitää säilyttää oikeudet yhtäläisiin palveluihin vaikka niitä ei olisikaan saatavilla?

Käytännössä se  tarkoittaisi sitä, että reuna-alueet jäisivät edelleen lapsipuolen asemaan vanhuspalveluissa. Tuskin kellään on kuvitelmia siitä, että kunta pitkään aikaan olennaisesti täydentäisi palvelurakennettaan.

Etenkin Salon reuna-alueilla palveluseteleillä olisi paljon mahdollisuuksia niin perinteisissä kotipalveluissa kuin muissakin sosiaali- ja terveyspalveluissa. Kysynnän lisääntymisen voi olettaa lisäävän palvelujen tarjoajia myös reuna-alueilla, mikä vähentäisi matkustamisesta aiheutuvia kuluja. Etuna olisi tällöin myös pysyvämpien asiakassuhteiden muodostuminen, mitä vanhukset arvostavat.

Palvelujen saatavuus Salon keskustaajaman ja reuna-alueiden välillä on eriarvoista. Jos vanhusten kotona asumista reuna-alueilla halutaan myös käytännössä edistää, tarvitaan yksilöllisiä ja ennakkoluulottomia toimia palvelujen saatavuuden parantamiseksi. Palvelusetelien saannin edellytyksenä on aina kunnan suorittama arviointi, joten tarpeettomasti seteleitä ei voisikaan käyttää. Tietysti palveluseteleillä on hintansa, mutta eivät ilmaisia ole kunnankaan palvelut.

Kotona asumisen tukemiseen käytettäviä kustannuksia arvioitaessa on pidettävä mielessä, että  yksi vanhainkotipaikka aiheuttaa kunnalle yli sadan euron päivittäisen kustannuksen.

Heikki Liede
Särkisalo



Jaa artikkeli: