Julkinen liikenne voi hyvinkin nousta yhdeksi tapetilla olevaksi asiaksi kuntavaaleissa Salossa.
Aihe on ollut valtuustokauden ajan tämän tästä puheena ja saanut tietysti osakseen kritiikkiä, joskus kohtuuttomia vaatimuksia ja usein myös rakentaviakin ehdotuksia.
Yksi toistuva toive on ollut se, että kaupungin sisäisestä liikenteestä tehtäisiin kunnon selvitys. Kun kaikki kyydit ja kuljetukset piirrettäisiin samalle kartalle, saataisiin jo hyvä kuva siitä, missä on päällekkäisyyksiä ja missä puutteita – tai onko niitä merkittävässä määrin.
Yksi ongelma varmasti on se, että kaupungissa jokainen toimiala ajattaa omia kyytejään ja kuljetuksiaan. Arkijärjellä ymmärrettävältä ei tunnu esimerkiksi joskus kuvailtu tilanne, jossa koululaiset ajavat omassa taksissaan, jonka perässä tulee ikäihmiset kauppareissulle poiminut auto.
Useasti esitetty ajatus kouluvuorojen muuttamisesta kaikille avoimeksi joukkoliikenteeksi Kouvolan tapaan on ehdottomasti vakavasti harkittava vaihtoehto.
Viime viikolla ehdokkaiden keskustelussa kävi joka tapauksessa ilmi, että jonkinasteinen poliittinen yksimielisyys yhteisen matkatoimiston perustamisesta on olemassa. Asian kehittelyn jatkaminen olisi juuri sitä tehokkuuden hakemista ja rakenteiden uudistamista, mistä on toistuvasti kaupungissa pidetty ääntä. Siinä sivussa voi olettaa säästettävän jopa selvää rahaa.
Yksi asia tietysti on käyttäjien määrä. Koululaisten määrä pystytään ennustamaan kohtalaisella tarkkuudella, mutta jos ja kun reittejä ja kalustoa määritellään uusiksi, pitäisi tietää myös muiden kyydin tarvitsijoiden määrä ja tarpeet.
Kaupunkilaisilta kysymällä asiasta saadaan paras selko.