Teijosta Saloon ulottuvan siirtoviemäriurakan voittanut Destia Oy pääsee aloittamaan vesistötyöt syys–lokakuussa.
– Vesistötyöt on määrä saada valmiiksi vuoden 2013 loppuun mennessä, koko urakan pitäisi valmistua keväällä 2014, kertoo toimitusjohtaja Alpo Pauna Liikelaitos Salon Vedestä.
Siirtoviemärin ja yhdysvesijohdon hinnaksi tulee 2,2 miljoonaa euroa automaatiotöineen, Salon kaupungin maksettavaksi jää urakasta noin 1,6 miljoonaa – valtio maksaa erotuksen. Alkuperäinen kustannusarvio merenpohjaa myöten kulkevalle putkelle oli yli kolme miljoonaa, muut vaihtoehdot olisivat olleet vieläkin kalliimpia.
–Merenpohjaputki oli edullisin vaihtoehto. Jos putki olisi rakennettu maata myöten, olisivat kustannukset nousseet yli neljään miljoonaan euroon, kertoo Pauna.
Mahdollisia haittoja meren ekosysteemille on haluttu minimoida rakentamalla siirtoviemäri mahdollisimman kestävästä materiaalista.
–Viemäriputkeksi on valittu 16 ilmakehän painetta kestävää putkea, kun luku Salon alueella on yleensä 10, kertoo Pauna.
–Arvioin putken kestävän ainakin viisikymmentä vuotta.
Paunan mukaan siirtoviemärityöstä ei aiheudu juurikaan ylimääräisiä kustannuksia putken verkossa oleville talouksille.
–Kustannukset saattavat nousta arviolta kahdesta kolmeen senttiä kuutiolta, povaa Pauna.
Lue aiheesta lisää tämän viikon Perniönseudun Lehdestä.