Piirakanrypytys voi olla karjalaisella geeneissä, mutta oppii sen läntisenkin heimon ihminen. 
– Mutta otsat eivät meillä rypisty, vakuuttavat Riitta Varemäki ja Virva Niittynen.
Naiskaksikosta Varemäen juuret ovat Karjalassa, Kannaksella Vuoksenrannan kylässä. Niittynen on perniöläisiä, ja naisten ystävyys on kohta kolmikymmenvuotias sekin.
Piirakanteosta on tullut kaksikolle yhteistä tekemistä ja leipomisen perinne halutaan pitää elävänä jatkossakin.
– Nuoret eivät ehkä kehtaa, miettii Varemäki.
Kehtaaminen tässä tapauksessa tarkoittaa viitsimistä.
Ehkä kannattaisi, jos toisaalta ollaan huolissaan lisäaineista, väriaineista tai muuten siitä mitä suuhunsa voi pistää. Piirakka on parhaimmillaan lisäaineista vapaa ja jopa lähiruokaa.
– Ajatuksissa on ollut, että jatkossa käytetään Kemiön myllyn jauhojakin, kaavailee Virva Niittynen.
Piirakan kuori on simppeli, ruisjauhoa ja suolaa sekoitetaan veteen täyven käen kans. Myönnytys nykyajalle on vehnäjauho, jota lisätään pari koprallista.
Piirakanteossa sekoittuvat lyhkäinen länsimurre ja karjalaiset sanat.
Lähiruoasta voi puhua sikälikin, että maanantain piirakan syvän, riisipuuro oli keitetty perniöläisen Provanin tilan maitoon, suoraan tilalta hankittuun. Karjalaiselle riisipuuro on ryynputroa, jonka on oltava sopivan tymäkkää.
– Puuro pittää olla, jot luska seisoo, vinkkaa Varemäki.
Uunista tulleet piirakat sivellään voi-vesiseoksella. Voin on syytä olla ihan aitoa voita, jota lisätään vain simare.
Riitta Varemäki myhäilee, että piirakan maine kovin tukevana ruokana onkin savolaisten panettelua.
Lue koko tarina piirakanteosta Perniönseudun Lehdestä
