Skip to main content

Pikkutarkka kirja vie Särkisaloon louhosten uumeniin

Särkisalosta osataan monesti nimetä Förbyn kaivos, mutta tällöin unholaan jäävät monet muut louhokset.
Siinä, missä esimerkiksi Perniöstä ja Kiskosta on etsitty maan povesta metalleja, on Särkisalossa louhittu kalkkia jopa kymmenistä eri kaivoksista.

Nämä on nyt koottu kirjaksi; tiedot on koonnut Reijo Salminen ja kaikkiaan Särkisalon vanhat louhokset-oppaaseen on tullut tiedot yli 20 louhoksesta. Kalkkilouhosten lisäksi kirjassa kerrotaan myös kvartsi- ja liuskekivilouhoksista, samoin kahdesta Särkisalossa toimineesta värimetallilouhoksesta: Muurin kuparikaivoksesta ja Tessvär silfvergruvasta.

Kalkkiesiintymiä on siellä täällä, kirja kertoo esimerkiksi Vähämaankaulan kalkkilouhoksesta, samoin Bastbölen eli Saunamäen louhoksesta. Niksaaren louhos puolestaan tunnetaan jo 1600-luvulta lähtien.  Niksaareen liittyy myös mineraaleja koskeva yksityiskohta: 1800-luvulta on julkaisuja, joissa kuvataan Niksaaren harvinaisia mineraaleja. Holmberg ehti nimetä mineraalin nixoriitiksi, kunnes sittemmin selvisi, että kyseessä on tunnettu, joskin harvinainen pyralloliitti.

Teoksen on kustantanut Meripirtin kerho ja sitä myydään mm. Perniönseudun Lehden toimituksessa.

 

Jaa artikkeli: