Skip to main content

Karvisten rock soi kohta Stadikalla

Karvisten kotiluola on Perniössä. Bändin muodostavat Mikko Heinonen, Henri Kautiainen, Kari Tavinen ja Arto Pasio, sekä rumpali KP.Ehkä on syytä uskoa siihen, mitä Mikko Heinonen Juhalan alakerrassa, siis soittokämpällä paljastaa:
– Hiukan tuntuu mahassa.

Pieniin vatsanpuruihin on hyvä syy; perniöläinen kehitysvammaisten yhtye Karviset soittaa parin viikon päästä Helsingin Olympiastadionin lavalla Tavikset stadikalla-tapahtumassa. Puitteet ovat suuret ja juhlavat, mutta bändiläiset lupaavat hoitaa homman kotiin.
– Aina käy niin, että kun lavalle pääsee, jännitys häviää, bändin kitaristina toimiva Mikko muistuttaa.

Tavikset stadikalla-tapahtuman järjestää musiikkiyhdistys Salon Vaijerit ry yhdessä kehitysvammaisten kanssa.  Muut esiintyjät ovat Vaijerien bändi KPE ja DJ Nakki, joka myös Kari Paleniuksena eli KP:nä, Karvisten rumpalina tunnetaan.  Myös televisiosta tutut Toisenlaiset frendit vierailevat tapahtumassa.

 Ennen stadionia Karviset vetää keikan Turun Skanssin Kulttuurikutsu-tapahtumassa.
– Kiertuetta pukkaa, virnistää bändiä luotsaava musiikkipedagogi Arto Pasio.
Karvisilla on, mistä ammentaa. Bändi on ollut koossa jo yhdeksän vuotta ja ohjelmistoa tuosta vain kolmeenkin settiin.  Pääosin kellarissa ja keikoilla soi tanakka rock. Stadionilla kuultaneen muun muassa versiot Hurriganesin I Will Staysta, J.Karjalaisen Mennyt mies-hitistä ja Hassisen koneen Rappiolla-kappaleesta. 
– Niistä on tehty vaan Karvisten näköisiä versioita, basisti Kari Tavinen toteaa.

Puhetta on ollut myös levynteosta. Levyttäminen voisi olla juhlavuoden savotta. Omiin kappaleisiinkin olisi aineksia. Porukan kynämies on Mikko, joka kirjoittelee runoja.
– Mutta hoidetaan nyt tämä muu hösellys alta pois, hörähtää Kari Tavinen.

Yleisöä on stadionilla luvassa helposti tuhansia ihmisiä, yksistään Salon seudulta lähtee näillä näkymin ainakin pari linja-autollista väkeä.
– Helsingistä ja Tampereelta ja Lahden suunnalta tullaan myös linja-autokyydeillä, tietää Arto Pasio.

Korjaus: viime viikon lehdessä oli Tavikset Stadikalla-tapahtuman kellonajoissa virhe. Juttu oli tehty vanhan tiedon pohjalta. Stadionin portti aukeaa kello 12.45 ja ohjelma alkaa kello 13. Tapahtuma päättyy noin klo 16.15.

 

Jaa artikkeli: