Skip to main content

Kaivosyhtiön leipä on nyt metsässä

Förbyssä maisema on muuttunut; Tom Böhme ja Nina Nummentalo tulivat kuvaan uudelle laiturille.  Pienvenesatama on yksi Karl Forsströmin palveluista.Mainoskyltti kertoo, että myytävänä olisi polttopuuta. Tämän nimenomaisen, Niksaarentien varressa olevan kyltin takana on Karl Forsström Oy.
Kyltti kuvaa siitä, miten yhtiön toiminta on viimeisen vuosikymmenen aikana muuttunut.
–Muutos on ollut iso. Ennenkin  viljeltiin yhtiön maata ja hoidettiin metsää, mutta ne olivat taustalla. Nyt ne ovat pääasia, kun varsinaista päätoimialaa ei enää ole, puntaroi toimitusjohtaja Tom Böhme.

Karl Forsström tunnetaan kaivosyhtiönä ja monelle perheelle leipä tulikin maan uumenista yli sata vuotta. Vuonna 2010 kalkin nosto Förbyn kaivoksesta kuitenkin loppui sen tultua kannattamattomaksi.  Nyt Förbyssä ollaan taas taitekohdassa; Tom Böhme on tänään ensimmäistä päivää eläkkeellä ja häntä toimitusjohtajan tehtävässä seuraa Nina Nummentalo.

Konttorin ikkunasta näkyy satama, johon yhtiö on viime vuosina satsannut muun muassa uusia laitureita asentamalla ja uusimalla polttoainemittarit oheislaitteineen.
–Pienelle yhtiölle se on ollut iso investointi. Satama on jatkossakin yksi pääasioista toiminnassamme, linjaa Nummentalo.
–Haluamme palvella sekä vapaa-ajanasukkaita että ympäri vuoden Särkisalossa asuvia.
Lupien puolesta satamassa on vielä varaa laajentaakin, mutta päätöksiä asiasta ei ole toistaiseksi tehty.

Yhtiöllä on myös muuta kiinteistöomaisuutta; noin tuhat hehtaaria metsää sekä muun muassa vuokra-asuntoja. Jutun alussa mainittu polttopuukauppa on yksi, joskin pieni viipale toimintaa. Osa puusta myydään haketettavaksi.  Osa maa-alueesta on kaavoitettuna tonteiksi.

Nummentalo palaa palveluihin; yhtiö tarjoaa esimerkiksi puunkaato- ja pihanhoitopalveluita. Työmiehenä uurastaa Joni Holm ja konttorissa Satu Lindström.
Myös työntekijöiden määrän muutos kuvaa toimintaa; 70-luvulla työntekijöitä oli toistasataa, nyt siis kolme.
–Toisaalta ostamme alihankintana paljon palveluita muilta yrityksiltä ja olemme verkostoituneet, Nummentalo sanoo.

Tom Böhme myhäilee näkyvänsä Förbyssä jatkossakin; Särkisaloon miestä ovat tuoneet tähän asti paitsi työ, myös metsästysharrastus, joka jatkuu edelleen.

Jaa artikkeli: