Parasta kirjailijan työssä on itse kirjoittaminen. Mutta heti kannoilla tulee maakunnissa kiertäminen, ihmisten tapaaminen, etenkin silloin kun huomaa, että kirjailijaa oikein odotetaan, sanoo Heli Laaksonen.
–Tämä oli kuin juurilleen palaisi, hän heitti maanantaina.
Tuolloin kirjailija-runoilijan Pieni perunannostokiertue pysähtyi Perniön asemalle. Aiheiksi kirjailijan keltaisen kuormurin eli Knappikukkasen kupeella nousivat niin uusi kirja kuin kytkökset Perniöönkin. Lopuksi tehtiin kirjakauppaa, mikä hälventää yhtä Laaksosen huolta.
–Niin vähän luetaan, että mietin jo viime syksynä kirjoittamisen lopettamista. On vaikea olla kirjailija, jos kukaan ei kirjoja lue.
Toisin kävi sittenkin. Laaksosen uutuus Sylvia, Tuija ja laulava patja kertoo rouvista, jotka eivät missään nimessä halua viettää syntymäpäiviään, vaan piiloutuvat vanhan seurantalon hämäriin ja juttelevat siellä menneistä ja tulevista, koko elämän kirjosta.
Maanantaina kirjajonossa olleet ihmiset todennäköisesti lukevat ostamansa kirjan, mutta huoli lukemattomuudesta kalvaa edelleen jossain määrin. Laaksonen miettii, että lukeminen on kuin keräisi rakennuspuita tulevaan. Lista lukemisen hyvistä puolista tulee kuin apteekin hyllystä; lukeminen on toki hauskaa, mutta sen perään tulee koko joukko muitakin perusteita. Laaksonen muistuttaa, että aivot, kuten lihaksetkin, vaativat oman harjoituksensa pysyäkseen terässä.
Laaksonen miettii, että aina vaan rajattomammassa maailmassa kirja poikkeaa muodoltaan: siinä on tarinan kaari eli alku, keskikohta ja loppu.
–Eikä niin kuin netissä, että lue tästä lisää ja tästä lisää, Laaksonen heittää.
Lue koko juttu painetusta lehdestä
